Ford-Club Finland

1§ Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Ford-Club Finland Association ja kotipaikka Pori.

2§ Tarkoitus ja toiminta

Yhdistys on Ford-merkkisistä ajoneuvoista kiinnostuneiden, ajoneuvojen omistajien, rakentelijoiden ja harrastajien yhdyssiteenä. Yhdistyksen tarkoituksena on rohkaista jäseniään vaalimaan hallinnassaan olevien Ford-merkkisten autojen kuntoa ja omaehtoisesti lisäämään tietojaan eri korimallien ja moottorityyppien välisistä eroista, historiasta ja rakenteista. Yhdistys kannustaa ja ohjaa omatoimiseen toimintaan Ford-ajoneuvojen parissa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tukee jäsentensä välistä kanssakäymistä ylläpitämällä internetsivuja ja keskustelupalstaa sekä luomalla yhteyksiä samanhenkisiin yhteisöihin Suomessa ja ulkomailla. Yhdistys organisoi ja toimeen panee alaan liittyviä näyttelyitä ja osallistuu alan näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Tarkoituksensa avuksi voi yhdistys harjoittaa julkaisutoimintaa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan rahankeräyksiä ja myyjäisiä.

3§ Jäsenet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet yksityiset henkilöt ja oikeustoimikelpoiset yhteisöt. Kannatusjäsen voi olla yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö. Kannatusjäsenellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus. Hallitus voi myöntää kunniajäsenyyden henkilölle tai oikeuskelpoiselle yhteisölle, joka on erityisesti kunnostautunut yhdistyksen toimintaa tukevalla tavalla. Kunniajäseneltä ei peritä liittymis- ja jäsenmaksua.

4§ Eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla asiasta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Hallitus voi erottaa jäsenen, joka on laiminlyönyt vuosittaisen jäsenmaksunsa yhden uusintalaskun jälkeen tai toimii muutoin yhdistyksen periaatteiden tai hyvien tapojen vastaisesti yhdistystä huomattavasti vahingoittaen.

5§ Liittymis- ja jäsenmaksu

Varsinaisilta- ja kannatusjäseniltä perittävän liittymis- ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous erikseen molemmille jäsenryhmille.

6§ Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valittava puheenjohtaja sekä vähintään kaksi ja enintään kuusi vuodeksi kerrallaan valittua jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokouksien välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. Hallitus voi asettaa avukseen toimikuntia ja erilaisten ajoneuvomallien mukaisia jaostoja sekä määrätä niiden tehtävät. Toimikuntiin ja jaostoihin voidaan kutsua jäseniä myös hallituksen ulkopuolelta. Toimikunnat ja jaostot toimivat hallituksen valvonnan alaisina.

7§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

8§ Tilit

Yhdistyksen jäsenmaksukausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilintarkastajien toimikausi alkaa sen kokouksen päättymisestä, kun heidät valittiin ja jatkuu seuraavan vuosikokouksen päättymiseen. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausunto hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

9§ Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava kirjallisena viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta lähettämällä kutsu sähköpostilla niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa yhdistykselle tai postitse sekä lisäksi yhdistyksen kotisivuilla.

10§ Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä ajankohtana huhtikuun loppuun mennessä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä ja kunniajäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni. Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

11§ Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 
1.kokouksen avaus; 
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa; 
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus; 
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys; 
5. esitellään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto; 
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä; 
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet; 
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet; 
9. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat; 
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat; 
11. kokouksen päättäminen. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle, viimeistään 1 viikkoa ennen vuosikokousta, huomioonottaen yhdistyslain 23§:n määräykset.

12§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.