Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Moottori, voimansiirto, viritys jne.
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

Allekirjoituksessa mainittu vehje eli Mk3-mallin dieselmanuaali-Mondeo päästää kytkimestä vähän omituisia ääniä. Mittarilukema joku 290 000 tienoilla. Oikeastaan on kaksi tai jopa kolme vähän erilaista ääntä:

1)Kun tyhjäkäynnillä painaa kytkintä, moottoriin tulee "dieselmaisempi" ääni. Ääni kuuluu heti kun kytkintä on painanut vähänkin, eli ei tarvitse painaa pohjaan asti. Normaaliin moottorin raksutukseen tulee terävämpi soundi, joka kuulostaa hyvin paljon siltä miltä vanhemmat dieselit kuulostavat normaalisti. Eli tasainen, terävä raksutus. Tämä kuuluu myös sisälle.
2)Kun kuuntelee konehuoneen puolelta, niin kytkintä puoleenväliin painettaessa kuuluu jonkinlainen korahdus/rämähdys/vast. Kuulostaa vähän samalta kuin löysä pyörivä ketju osuisi johonkin, vaikka siitä ei varmasti olekaan kyse. En nyt kuitenkaan osaa paremminkaan ääntä kuvailla. Ääni ei kuulu kytkin pohjassa eikä kytkin ylhäällä, vain puolessavälissä, ja tämä ääni on sen verran hiljainen ettei kuulu sisälle.
3)Ei välttämättä liity kytkimeen, mutta pienillä vaihteilla kuuluu välillä vaihtaessa kolahdus/loksahdus/klonksaus kun kytkintä nostaa ja veto kytkeytyy. Ilmeisesti siis jossain jotain väljää, tämä voi toki olla vaikka vetoakseleissa vaikka ei kyllä täristä kiihdyttäessä.

Vaihteisto toimii hienosti, kytkin irrottaa hienosti, ei luista, kytkintuntuma on hyvä jne.

Onko kokemusta onko kyseessä kaksoismassavauhtipyörän vika? Henkisesti ja taloudellisesti olen oikeastaan jo varautunut teettämään jossain vaiheessa kytkinremontin ja samalla joko uusimaan kaksoismassavauhtipyörän tai korvaamaan sen kiinteällä vauhtipyörällä. Ebaysta saa osia kohtuuhintaan, ja eiköhän tuo pitäisi noin työpäivässä onnistua jos korjaamo osaa hommansa, eli työkulut olisivat varmaan jotain viidensadan euron tienoilla.

Mikäli kyseessä on kaksoismassavauhtipyörän vika, niin onko kokemusta miten vika etenee? Muuttuuko ääni pahemmaksi kuinka nopeasti, ja kuinka kiire remontilla on? Ilmeisesti saattaa rikkoa startin mennessään, ja kunnolla viallinen kolkottaa tyhjäkäynnilläkin. Onko tästä lisätietoa?

Kiitoksia.
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
saksoboy
Viestit: 1061
Liittynyt: 23 Kesä 2011 06:21

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja saksoboy »

ittellä kaksoismassa luovuttaminen kuulosti paremminkin epätasaiselta hakkaavalta ääneltä paikoillaan seisoessa. voi kuvailla jopa kummisaappaalla hakkaamiseksi vaihteiston puolelta ja sittemmin tämä hakkaava "ääni" alkoi olemaan niin paha että sen tunsi kytkinpolkimessa valoissa jolloin kytkin samaan tahtiin menetti otetta jolloin paikoillaan pysyminen ei enää onnistunut vaihde päällä. ilmeisesti kytkimen työsylinteri kärsi siitä ja antautui
"harder" is not a very good safeword
Mk2Cortina
Viestit: 275
Liittynyt: 06 Loka 2015 21:48

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Mk2Cortina »

Tuo kytkimen painaminen/sivuääni saattaa viitata kuluneeseen painelaakeriin. Mikäli autoon ei ole aiemmin vaihdettu kytkinpakettia, on myös kaksoismassavauhtipyörän vaurio hyvin todennäköinen.

Itsellä oli Duratec HE bensakoneella oleva ja siinä kaksoismassa alkoi muistuttaa olemassaolostaan pienellä sivuäänellä käynnistettäess. Muutoin toimi täysin virheettömästi. Kilometrejä noin 230tkm.
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

Kaksoismassan pitäisi kai yleensä kolista epäsäännöllisesti ja tyhjäkäynnillä, mutta sekä kytkin ylhäällä että kytkin pohjassa käyntiääni on aivan tasainen, ainoana erona se pieni ylimääräinen terävämpi raksutus kytkin pohjassa. Mitään epäsäännöllisiä kolauksia tai lonksauksia ei kuulu.

Täytynee joka tapauksessa pistää jossain vaiheessa Saksasta tilaukseen kytkinkamat ja vauhtipyörä, niin on sitten varautunut joko tekemään itse tai jos vie pajalle, niin on kamat valmiina eikä tarvitse enää niitä tilailla.

Auton korjaushistoria ei ole juurikaan tiedossa. Huollettu on säännöllisesti, mutta kun ei noista korjauksista tavata pitää kirjaa niin ei ole tietoa onko alkuperäinen kytkin vai onko joskus vaihdettu.
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

Vähän joutuu salapoliisintöitä harrastamaan, mutta näköjään Saksasta saa sekä kiinteällä vauhtipyörällä että kaksoismassalla kohtalaisen järkevään hintaan.

Kiinteällä vauhtipyörällä http://www.ebay.de/itm/ZWEIMASSENSCHWUN ... SwmmxW5Lvj

Kaksoismassalla kävis ILMEISESTI ainakin tämä: http://www.ebay.de/itm/LUK-SCHWUNGRAD-K ... OSwVL1WAqX~

Noista on vähän hankala saada selkoa, kun osassa ilmoituksista sanotaan että käy vain 5-vaihteiseen, osassa että käy vain 6-vaihteiseen, ja osassa ei sanota mitään. Varaosakatalogia selailemalla tulisi sellainen käsitys, että kaikissa dieselkoneisissa manuaalilaatikolla on samanlainen kytkin riippumatta moottorista/tehoista, vuosimallista ja käytetystä vaihteistosta (5- tai 6-pykäläinen), mutta tämä käsitys ei ole kyllä ihan varma.
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
Tessu
Viestit: 1738
Liittynyt: 26 Loka 2009 01:15

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Ja samalla kannattaa selvittää se kolahdus liikkeele lähtiessä että tuleeko se vetoakselista vai lootasta,meinaan vaan kun on jo lootairti että menee samalla vaivalla
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

Eiköhän sitä pidä pistää paketti tilaukseen. Samalla kannattanee vaihtaa kampuran stefa ja vaihteiston akselin stefa. Ja ehkä myös kallistuksenvakaajan puslat, kun kerran apurunko pitää irrottaa. Onko muuta millä kannattaa varautua? Luonnollisesti koko kytkinpaketti ja vauhtipyörä samalla.

Nyt on menossa kova sisäinen taistelu että lähdenkö tekemään itse vai vienkö pajalle. Täytyy kysellä mitä moinen maksaisi. Pääsen varmaan nosturipaikalle tarvittaessa tekemään ja muutaman kytkinremontin tehnyt kaveri lupasi tulla jeesaamaan, mutta on siinä vaan helvetisti hommaa purkaa imuputkistot, pakoputket, ohjausvaihteet, johtosarjat, vetarit yms pois tieltä että pääsee edes käsiksi itse kohteeseen. Ei taida onnistua päivässä vaikka aloittaisi heti aamusta.
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
Mk2Cortina
Viestit: 275
Liittynyt: 06 Loka 2015 21:48

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Mk2Cortina »

Joe-poika kirjoitti:Eiköhän sitä pidä pistää paketti tilaukseen. Samalla kannattanee vaihtaa kampuran stefa ja vaihteiston akselin stefa. Ja ehkä myös kallistuksenvakaajan puslat, kun kerran apurunko pitää irrottaa. Onko muuta millä kannattaa varautua? Luonnollisesti koko kytkinpaketti ja vauhtipyörä samalla.

Nyt on menossa kova sisäinen taistelu että lähdenkö tekemään itse vai vienkö pajalle. Täytyy kysellä mitä moinen maksaisi. Pääsen varmaan nosturipaikalle tarvittaessa tekemään ja muutaman kytkinremontin tehnyt kaveri lupasi tulla jeesaamaan, mutta on siinä vaan helvetisti hommaa purkaa imuputkistot, pakoputket, ohjausvaihteet, johtosarjat, vetarit yms pois tieltä että pääsee edes käsiksi itse kohteeseen. Ei taida onnistua päivässä vaikka aloittaisi heti aamusta.
Pari huomiota, usein kytkinpaketissa olevassa painelaakerissa on myös vaihdelaatikon stefa kiinnitettynä.

Toiseksi, vetoakseleiden stefat vaihtoon ja kolmanneksi SAC-kytkimen asennukseen tarvittava erikoistyökalusarja.
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

Vetarien stefat olivat hyvä pointti, kiitos.

Onko tietoa tuosta työkalusta? Ilmeisesti tuota ei periaatteessa pitäisi tarvita jos kytkin vaihdetaan koska uusi kytkin tulee teoriassa valmiiksi oikeaan asentoon puristettuna, mutta mikäli pakettia on kolhittu matkalla niin saattaa olla säätö liikkunut. Äkkiä googlaamalla maksaa nimittäin tuo työkalu enemmän kuin koko remontti poislukien osat pajalla teetettynä :D

Eli vaihtoon:
-Kytkinpaketti plus vauhtipyörä
-Vetarien stefat
-Kallistuksenvakaajan puslat
-Vaihteiston sisäänmenoakselin stefa ellei ole osana painelaakeria
-Kampuran stefa

Läheisellä (ei virallisella, mutta ilmeisesti suht asiantuntevalla) Ford-pajalla antoivat työmäärän arvioksi noin 500€. Itse tehtynä hintaa tulisi varmaan satanen moottorinkannatinpukkiin ellei sellaista saisi jostain lainaksi, muutama kymppi tallivuokria kaverille ja joku viskileka toiselle kaverille konsultaatioavusta. Plussaa olisi se, että luultavasti oppisi jotain ja tietäisi miten homma on tehty eli turattiinko jotain. Miinusta olisi se, että tuohon saa kyllä varata yhden viikonlopun.
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
bluri
Viestit: 306
Liittynyt: 08 Huhti 2012 11:10
Paikkakunta: Espoo

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja bluri »

Mulla on yks kytkinpaketti ylimääräisenä tällaiseen 6vaihteiseen 2l tdci.

https://profiteile.de/kupplungssatz-luk ... -3136-34-6

esim 200€ niin tuon omakseen saa.
Mk2Cortina
Viestit: 275
Liittynyt: 06 Loka 2015 21:48

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Mk2Cortina »

Joe-poika kirjoitti:Vetarien stefat olivat hyvä pointti, kiitos.

Onko tietoa tuosta työkalusta? Ilmeisesti tuota ei periaatteessa pitäisi tarvita jos kytkin vaihdetaan koska uusi kytkin tulee teoriassa valmiiksi oikeaan asentoon puristettuna, mutta mikäli pakettia on kolhittu matkalla niin saattaa olla säätö liikkunut. Äkkiä googlaamalla maksaa nimittäin tuo työkalu enemmän kuin koko remontti poislukien osat pajalla teetettynä :D
Kytkinpakettia ei voi toimittaa valmiiksi kasaan puristettuna koska se pultataan kiinni kampiakseliin tulevaan kaksoismassapyörään eikä sitä saa kiinnitettyä kampiakseliin jos kytkinasetelma on paikallaan.

Tuon näköinen sarja, hinta riippuu merkistä ja ostopaikasta.

http://www.tooloutlet.fi/fi/Tuotteet/Au ... 6kalut/744
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

Ei ainakaan Haynesin korjausmanuaali tiedä moisesta työkalusta mitään. Onko tämä SAC nyt joku sellainen keksintö, joka on näissä korjaussarjoissa ja mitä alkuperäisvaraosissa ei ole? Googlailemalla tosiaan löytyy tietoa siitä, että jos tuon haluaa asentaa niin että voi luottaa että se on siellä oikein, niin tarvitaan tuo työkalu jota saa Biltemasta jollain 170 eurolla ja monesta muusta kaupasta noin 600 eurolla...

Alkaa vaikuttaa siltä että menee korjaamon hommiksi, vaikka ärsyttääkin nostaa kädet pystyyn ennen kuin on edes yrittänyt.
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
anon1
Viestit: 1047
Liittynyt: 04 Maalis 2015 18:29

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja anon1 »

Olisko sellaista vaihtoehtoa, että vaihtaisit kiinteään vauhtipyörään.
Mondeo -09 2.5T Panther Black
:ford:
It`s my way or no way.
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

On sekin mahdollista. Satsin saisi hiukan halvemmalla, mutta taidan silti pistää kaksoismassan. Jos se kestää sellaiset 200-300 tkm niin riittää minulle. Lisäksi sen pitäisi säästää vaihteistoa ja parantaa ajomukavuutta, kun se tasaa vääntövärähtelyjä.

Ymmärtääkseni tähän SAC- eli itse säätyvän kytkimen asennustyökalukysymykseen vauhtipyörän tyypillä ei ole vaikutusta.
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
Mk2Cortina
Viestit: 275
Liittynyt: 06 Loka 2015 21:48

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Mk2Cortina »

Joe-poika kirjoitti:Ei ainakaan Haynesin korjausmanuaali tiedä moisesta työkalusta mitään. Onko tämä SAC nyt joku sellainen keksintö, joka on näissä korjaussarjoissa ja mitä alkuperäisvaraosissa ei ole? Googlailemalla tosiaan löytyy tietoa siitä, että jos tuon haluaa asentaa niin että voi luottaa että se on siellä oikein, niin tarvitaan tuo työkalu jota saa Biltemasta jollain 170 eurolla ja monesta muusta kaupasta noin 600 eurolla...

Alkaa vaikuttaa siltä että menee korjaamon hommiksi, vaikka ärsyttääkin nostaa kädet pystyyn ennen kuin on edes yrittänyt.

Vaihdoin aikanaan edelliseen v. 2004 2.0 Duratech bensa-Mondeoon (MTX75) alkuperäisen Motorcraft/LUK -kytkimen ja se oli nimenomaan itsesäätyvä SAC (Self Adjusting Clutch).

Kuten on myös viisivaihteisen dieselin eli MTX75-vaihteiston kytkin.

"...SPECIAL NOTES: PLEASE READ
Gearbox: Manual, 5 Speed (MTX75), Self-Adjusting Clutch (SAC) , Diameter: 240 mm Requires special tools for mounting For engines with Dual-Mass Flywheel

As clutches are subjected to continuous wear and tear, LuK, as the first clutch manufacturer worldwide, has invested tremendous efforts in the development of a wear adjustment solution SAC technology has since asserted itself in a wide variety of motor vehicles, in particular in models with large engines where the clutch can be actuated far more comfortably with an SAC. The SAC uses a load sensor (sensor diaphragm spring) to activate its wear adjustment function by turning a ramped ring. This wear adjusting mechanism reduces the required actuation forces while increasing clutch life by around 1.5 times. In addition, actuation forces remain nearly unchanged throughout the clutch‘s service life. The SAC wear-adjustment system – which consists of the sensor diaphragm spring (load sensor) and a deep-drawn steel adjusting ring – is characterised by its excellent functional accuracy. As clutch actuation comfort requires a harmonic operating load curve in addition to low actuation forces, the SAC was designed with the capacity to be tuned to each vehicle’s specific characteristic curve. One such feature is the compensation spring, which is able to generate the flatter characteristic curves that are frequently desired.."

http://www.ebay.co.uk/itm/Ford-Mondeo-M ... SwDN1USjBT
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

Mahtaakohan tuohon samaan myllyyn sitten saada LUK:lta sekä itsesäätyvää että itsesäätymätöntä kytkintä? Tuntuisi vähän hassulta.

Itse meinasin päräyttää tilaukseen tämän setin, mutta tuossa ei mielestäni eksplisiittisesti mainita että olisi SAC-systeemi. Eiköhän siinä silti ole...

http://www.ebay.de/itm/1x-ORIGINAL-LUK- ... SwEjFXfULg
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
Mk2Cortina
Viestit: 275
Liittynyt: 06 Loka 2015 21:48

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Mk2Cortina »

Joe-poika kirjoitti:Mahtaakohan tuohon samaan myllyyn sitten saada LUK:lta sekä itsesäätyvää että itsesäätymätöntä kytkintä? Tuntuisi vähän hassulta.

Tuossa lukee että "mitt automatischer naschtellung" eli SAC.

Jos kuva on oikeasta sarjasta, näkyy siinä myös paineasetelman keskiosaa kiertävä "lanka" ja paineasetelman kynsien sisäpuolella oleva "rengas" jotka kertovat kyseessä olevan itsesäätyvän kytkimen.

Olit muuten oikeassa, kuvauksen mukaan tuo käy sekä 6- että viisivaihteisiin vaihteistoihin.

Hinta on erittäin halpa ja LUK tunnettu alkuperäisosien valmistaja. Suosittelen ostamaan tuon sarjan.
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

Näin näyttäisi olevan, ja Schaefflerin kotisivujen tuotehausta tuo löytyi myös. Tuonne hakukenttään tuosta Ebay-linkistä tuotenumeroita niin löytyy "Adjustment with automatic adjustment. Requires special tools for mounting".

Menee siis korjaamohommiksi, täytyy vielä tsekata että korjaamolta löytyy soveltuvat työkalut eivätkä vedä sitä sinne summamutikassa kiinni. Oikeastaan suoran sanottuna pieni helpotus, nyt kun kävi ilmi että varmasti oikea asennus vaatii oikeat työkalut (tai purkkaviritelmiä joilla oikeat työkalut korvataan) voi pienemmällä itseinholla luovuttaa homman korjaamon tehtäväksi :D

Suuret kiitokset nimimerkille Mk2Cortina, esimerkillistä nettijeesiä täysin tuntemattomalta ihmiseltä :thumbup:
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
Mk2Cortina
Viestit: 275
Liittynyt: 06 Loka 2015 21:48

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Mk2Cortina »

Joe-poika kirjoitti:Näin näyttäisi olevan, ja Schaefflerin kotisivujen tuotehausta tuo löytyi myös. Tuonne hakukenttään tuosta Ebay-linkistä tuotenumeroita niin löytyy "Adjustment with automatic adjustment. Requires special tools for mounting".

Menee siis korjaamohommiksi, täytyy vielä tsekata että korjaamolta löytyy soveltuvat työkalut eivätkä vedä sitä sinne summamutikassa kiinni. Oikeastaan suoran sanottuna pieni helpotus, nyt kun kävi ilmi että varmasti oikea asennus vaatii oikeat työkalut (tai purkkaviritelmiä joilla oikeat työkalut korvataan) voi pienemmällä itseinholla luovuttaa homman korjaamon tehtäväksi :D

Suuret kiitokset nimimerkille Mk2Cortina, esimerkillistä nettijeesiä täysin tuntemattomalta ihmiseltä :thumbup:
Korjaamo on erinomainen valinta koska apurungon irroitus ja kiinnitys on hyvin hankala homma. Onnea osien hankintaan.
anon1
Viestit: 1047
Liittynyt: 04 Maalis 2015 18:29

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja anon1 »

Joe-poika kirjoitti:On sekin mahdollista. Satsin saisi hiukan halvemmalla, mutta taidan silti pistää kaksoismassan. Jos se kestää sellaiset 200-300 tkm niin riittää minulle. Lisäksi sen pitäisi säästää vaihteistoa ja parantaa ajomukavuutta, kun se tasaa vääntövärähtelyjä.

Ymmärtääkseni tähän SAC- eli itse säätyvän kytkimen asennustyökalukysymykseen vauhtipyörän tyypillä ei ole vaikutusta.
Eikös ton kaksoismassapyörän edut tule paremmin realisoitua automaattilaatikon kanssa.Manuaalissa vaikutukset ilmeisesti pienemmät.Ammatimiehethän tämän paremmin tietää.
Mondeo -09 2.5T Panther Black
:ford:
It`s my way or no way.
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

Automaattivaihteistoissa ei varsinaista vauhtipyörää ole ollenkaan, joten ei niissä voi kaksoismassavauhtipyörääkään käyttää. Poikkeuksen tähän muodostavat kaksoiskytkinvaihteistot (DSG ja muilla nimillä eri merkeillä), joissa käytetään kaksoismassavauhtipyöriä. Kaksoismassavauhtipyörä tasaa moottorilta tulevia käyntivärähtelyjä, mikä vähentää tärinää pienillä kierroksilla ja vähentää vaihteistolle tulevaa rasitusta kun veto on tasaisempaa eikä niin rytkyttävää.

Kaksoismassavauhtipyörät ovat tulleet "tarpeellisiksi" kun moottoreita halutaan (taloudellisuussyistä) ajaa entistä pienemmillä kierroksilla, ja niissä on entistä enemmän vääntöä alakierroksilla. Samaan aikaan ihmiset ovat allergisempia värinöille ja tärinöille ja haluavat hiljaisemman auton.

Kaksoismassavauhtipyörän elinikä todennäköisesti pitenee, kun välttää vedättämästä moottoria liian pienillä kierroksilla, vaikka se on sinne laitettu juuri siksi että voisi vedättää alempaa. Eiköhän tuo meikäläisen käytössä kestä aika kauan, kun ajaa järkevällä tavalla.
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
saksoboy
Viestit: 1061
Liittynyt: 23 Kesä 2011 06:21

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja saksoboy »

Itse tein edelliseen mondeoon täysin "tee se itte" meinigillä pihassa niin että etupää oli koripukeilla, apukelkka pullotunkin päällä, vaihteisto hallitunkin varassa (helppo vetää suoraan ulos ettei jää aksilan varaan) ja moottori oli etutolppien päälle sovelletussa poikkituessa liinoilla. Naapurin isäntä josain syystä vei aika useasti roskapussia roskikseen kun nostin vaihdelaatikon autotallin oven eteen. :lol:

mitään asennus työkalua en tarvinnut kun asensin uuden kaksoismassapyörän. Ainoat erikoisemmat työkalut tais olla momenttiavain ja astelevy.

Luk:in paketissa kaikki oli valmiina ettei tarvinnut kuin laittaa osat oikeassa järjestyksessä ja pultata kiinni.
"harder" is not a very good safeword
Joe-poika
Viestit: 133
Liittynyt: 23 Joulu 2015 22:02

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Joe-poika »

saksoboy kirjoitti:Itse tein edelliseen mondeoon täysin "tee se itte" meinigillä pihassa niin että etupää oli koripukeilla, apukelkka pullotunkin päällä, vaihteisto hallitunkin varassa (helppo vetää suoraan ulos ettei jää aksilan varaan) ja moottori oli etutolppien päälle sovelletussa poikkituessa liinoilla.
Ihan uteliaisuudesta, montako tuntia suurin piirtein meni hommaan?

Ymmärtääkseni jos oot pultannut ton samanlaisen korjaussarjan sinne niin ei ole varmaa että sen säätö on ollut asennettaessa oikeassa asennossa, ja voi olla että se kuluu ennenaikaisesti. En osaa sanoa kuinka todennäköistä on että se menee oikein ilman sitä SAC-työkalua. Toivotaan parasta.

Hatunnosto, oon itsekin tehnyt pihassa jonkun verran remonttia mutta tätä en kyllä viitsi ruveta tekemään pihassa enkä taida viitsiä tehdä edes kaverin tallissa...
Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi (130 hp) 6-speed Limited -07
saksoboy
Viestit: 1061
Liittynyt: 23 Kesä 2011 06:21

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja saksoboy »

http://cgi.ebay.co.uk/ws/eBayISAPI.dll? ... AQ:GB:1123

Tommosen paketin sinne ostin. Noin viikonloppu siihen meni mutta puolustukseni sanoisin että jouduin yksin pähkäilemään kaikki ja siellä oli pari vaihdelaatikon pulttia melko kettumaisessa paikassa joiden irroitukseen jouduin hieman metsästään oikean kokoista avainta sekä astelevy ja moottorin tuennan jouduin valmistamaan itse.

Noin 80.000 km ehdin mondeolla ajamaan remontin jälkeen kunnes se perään ajettiin valoissa niin pahoin että se meni lunastukseen. Mitään luistamisia tai kilkatteita ei tuona aikana esiintynyt.
"harder" is not a very good safeword
Axe-69
Viestit: 44
Liittynyt: 16 Elo 2014 16:45

Re: Mondeo ja sivuääni kytkimestä - kaksoismassavauhtipyörä?

Viesti Kirjoittaja Axe-69 »

Joe-poika kirjoitti:Mahtaakohan tuohon samaan myllyyn sitten saada LUK:lta sekä itsesäätyvää että itsesäätymätöntä kytkintä? Tuntuisi vähän hassulta.

Itse meinasin päräyttää tilaukseen tämän setin, mutta tuossa ei mielestäni eksplisiittisesti mainita että olisi SAC-systeemi. Eiköhän siinä silti ole...

http://www.ebay.de/itm/1x-ORIGINAL-LUK- ... SwEjFXfULg
Mielenkiinnosta kysyn, että oliko tuon asennus ihan bolt-on -tyyppinen juttu vai joutuiko sen kanssa jumppaamaan enemmänkin?
Vastaa Viestiin