Mondeo II käsijarrun säätö (rumpujarrut)
Lähetetty: 15 Marras 2008 22:06
Kertokaas viisaammat miten rumpujarrullisen mondeon käsijarru säädetään. Korjausoppaan mukaan pitäisi olla automaattisesti säätyvä systeemi, muutaman kerran kun vetää käsijarrusta niin pitäisi säätyä sillä. No ei tunnu toimivan ihan näin:
Alkoi eilen oikea takajarrurumpu jumittaa, alkoi jo lämmetä rumpu kunnolla ajossa. Päästelin tänään rummun auki (lähti helposti kun vapautti jarrukilven takaa reiästä automaattisäädön epäkeskon meisselillä) ja purin kengät irti sekä putsasin ja rasvasin systeemin liikkuvat osat. Lisäksi päästin käsijarruvaijerin irti jarrukilvestä ja imeytin vaijeria pitkin öljyä vaijerinkuoreen, epäilin että jarrujen jumitus voisi olla tuosta vaijerista kiinni. Käsijärrua kun nitkutteli päälle ja pois niin tuntui tuo hieman herkistyvänkin. Toinen epäilys oli tuo jarrukenkien välissä oleva välitanko ja sen automaattisäätömekanismi, sekin tuli herkisteltyä huolella.
Kun kasasin jarrut ja laitoin rummun kiinni, niin käsijarru ei muutamankaan "säätö"-vedon jälkeen alkanut ottaa käytännössä ollenkaan kiinni. Automaattisäädön epäkeskoakin säädin siten että kengät olisivat lähempänä rumpua, mutta tämäkään ei tuonut ratkaisua. Lopulta käsijarru heräsi eloon siten että painoi yhtä aikaa käyttöjarrua (jarrusylinterit siis "lukitsivat" kenkien yläpään) ja veti samalla käsijarrua, tämän jälkeen käsijarru alkoi pitämään kunnolla. Ainoa huono puoli on se että käsijarruvipua pitää vetää todella kovaan seisokkiin jotta se ottaa kiinni, mutta ottaa siis sitten todella hyvin kiinni.
Vinkkejä jarrujen säätöön otetaan vastaan, onko tuossa automaattisäädössä joku kikka millä se todella toimisi automaattisesti?